Porin Matti - taparikollisen tarina | Karpolla on asiaa

8.04.2021
83 004 Näkymät

Porin Matti oli uskomaton legenda jo eläessään. Pinttyneimmän sortin taparikollinen, joka kertoi lopulta Hannulle hämmästyttävän avoimesti tarinansa ravintola- ja hotellihuijarina. Ammattimainen rikollisura kesti vuosikymmenia, se käsitti lähes 200 petosta ja yli 11 sivua rikosrekisteriä. Kun taparikollinen haluaa tehdä muutoksen elämäänsä, miten se tapahtuu ja voiko se onnistua?
Esitetty alunperin 1988 ja päivitetty 1990 sekä 1992. Esitetty 2011 Karpon parhaissa.

Kommentteja
  • 90-luvun alussa kuulin koulun pihalla legendaa miehestä joka kävi syömässä ravintoloissa ja laskun saatuaan teeskenteli sydänkohtausta jotta ei tarvitsisi maksaa. Pidin jo tuolloin tarinaa urbaanina legendana mutta mielenkiintoista näin myöhemmin oppia että tarinahan on totta.

    Rauli LRauli LPäivä sitten
  • Kova ukko.

    MaanantaiMaanantai3 päivää sitten
  • Hmph. I guess he got what he deserved. Ja sama suomeksi

    AA4 päivää sitten
  • Tulee noista mieleen yksi pelimies mikä opetti erästä baaria velaksi myynnin riskeistä. Ravintoloitsijahan siis teki sen mokan että myi äijälle piikkiin. (Ei siis laskulle mikä olisi täytynyt illan päätteeksi, vaan tosiaan velkapiikkiin...)sitten eräänä iltana ravintoloitsija otti puheeksi että "sulla on jotain pari tonnia piikissä, että nyt vois sitä vähän lyhentää". Mihin häiskä totesi "alkoholin myyminen velaksi on tiettävästi kiellettyä, minähän en maksa mitään" :D Eikä maksanut.

    Jani AlanderJani Alander4 päivää sitten
  • HERKKUSUU

    eddewrgthy tgergteddewrgthy tgergt5 päivää sitten
  • Käytti totaalisesti ihmisiä hyväkseen, ei katunut pätkääkään, nauroi koko yhteiskunnalle. Silti ymmärtäjiä ja säälijöitä piisaa. Näin sitä kunnon anarkisti toimii, varsinkin valtiossa, joka ei uskalla paukuttaa pampulla järkeä kaaliin.

    aivokallo77aivokallo776 päivää sitten
    • Niinpä ei kyllä miehen kohtalo yhtään haittaa kunpa olisi tapahtunut jo hänen nuoruudessaan

      L okkiL okki4 päivää sitten
  • Kylähullut jaksoa olen odottanut KAUAN :) ... niitä ainoita harvoja jotka, tosiaan jäi muistiin :)

    Uno 1983Uno 19839 päivää sitten
  • oikein kuolla noin raa'asti kun noin paljon rikoksia jatkuvasti vain teki ja teki ja teki

    TopiTopi12 päivää sitten
  • Ken pulloon tarttuu se kaivoon hukkuu ;)

    K AlmrotK Almrot12 päivää sitten
  • Miksi hän ei vaan juonut kotonaan?..

    Jani KainulainenJani Kainulainen13 päivää sitten
  • Porilainen taparikollinen

    Kalevi PerseKalevi Perse15 päivää sitten
    • no höh, älä muut sano

      Grunky PeepGrunky Peep15 päivää sitten
  • Matti oli aika kyrpä

    Kulli KalleKulli Kalle15 päivää sitten
  • Osasyy tässä on ravintoloissa. Mitäs antavat tilata ruokaa ilman ennakkomaksua. Ottavat siinä riskin..

    Taikkis95Taikkis9517 päivää sitten
    • @torautio82 Tekisivät niinkuin esimerkiksi kylmä asemat, ottavat varausmaksun noin 50-150€ riippuen ravintolan tasosta ja palauttavat tai veloittavat, alittavat/ylittävät maksut jälkikäteen

      L okkiL okki4 päivää sitten
    • @Taikkis95 tuhannen euron läppäri vähän eri asia kuin ravintolassa syöminen, siinä tietää mitä se maksaa. Ravintolassa on montaa erilaista ruoka- annosta, eikä ne ole saman hintaisia. Ja jos asiakas ei tilaamaan kaikkea kerrasta, niin tarjoilijalle menee aika siinä laskujen tekemisessä ja asiakkaalle viemisessä. Ei se oikeasti vain toimi niin. Pitäisi olla iso määrä tarjoilijoita ja se on iso kustannussäästöjä varsinkin meillä täällä Suomessa. Jostain pitää ottaa nekin rahat ja se taas näkyisi annosten hinnassa, oikeastaan se näkyy jo nykyäänkin, mutta vielä reilusti enemmänkin. Ja sitten kun on ravintola asiakkaita täynnä, niin odota siinä sitten palvelua, kun tarjoilijat rahtaa laskuja ympäri ravintolaa vain sen takia, että mahdollisesti muutama huijaus vuoden aikana voitaisiin sillä välttää. EI, kun EI se vaan toimi niin. Tosin ostamisessa yksityiseltä on aina mahdollisuus huijauksen. Eli se ostaja voi tulla huijatuksi, jos oikeasti postin kautta aikoo yksityiseltä moista ostaa. Eli viisas ei maksa etukäteen ja jää odottamaan, että koska se läppäri sieltä tulee, jos tulee. Viisas käy itse hakemassa sen paikan päältä. Mutta se on täysin eri juttu.

      torautio82torautio8216 päivää sitten
    • @torautio82 Vaan pitäisi olla toisin niin ei tulisi näitä väärinkäyttöjä. Vähänkuin tavaran myynnissä. Eihän kukaan kuluttaja lähetä tonnin läppäriä ostajalle ilman että hän on sen ennakkoon maksanut.

      Taikkis95Taikkis9516 päivää sitten
    • Et ole tainnut käydä ravintoloissa ruokailemassa? Vain mukaan otettavat tilaukset maksetaan ennalta ja noutopöytä-ateriat. Eihän siinä ennen asiakkaan tekemää tilausta edes tiedetä, että mitä asiakas meinaa syödä. Ja jos vaikkapa asiakas pääruuan jä'lkeen päättääkin tilata jälkiruokaa, pitäisi siitä tuoda uusi lasku. Tai asiakas juo vaikkapa alkudrinkin siinä menua tutkiessaan ja miettiessään, että mitä sitä söisi, niin tarjoilijan pitäisi siitäkin tuoda lasku erikseen. Tai jos asiakas haluaa vaikkapa kesken ruokailun lisää juotvaa, niin...Ei, kun se vaan yksinkertaisesti se vaan toimi niin.

      torautio82torautio8216 päivää sitten
  • Aito jäbä oli Matti 👌

    Jesse KorhonenJesse Korhonen17 päivää sitten
  • karma vei

    Kamala PalliKamala Palli18 päivää sitten
  • 21 kertaa linnassa. Mikä ihmeen ammattilainen se semmonen on? Jos ois tullu Karpolle kertomaan, että on viimeset 20 vuotta syöny ravintoloissa ilmatteks jäämättä kiinni niin eikö se ois sitä ammattimaista rikollisuutta? Ei ihme, että poliisitkaan ei tarvi tämmöstä kaveria neuvomaan kun ongelmat on vain lainsäädännössä eikä siinä etteikö tämmöstä oltais saatu kiinni :D

    Jarmo ElliläJarmo Ellilä20 päivää sitten
  • Kyl saatanan nokkelan oloinen omasta mielestään. Eipä tiennyt, että päätyy putkiasentajaksi pää edellä.

    s0ikk3lis0ikk3li20 päivää sitten
  • Ja sellainen on suomi tänään 2021

    Lover MakerLover Maker21 päivä sitten
  • "Pelata sydänkohtausta..." :DDD

    joonas lehtonenjoonas lehtonen24 päivää sitten
  • Sehän puhuu kuin Uuno Turhapuro. 😂 Mutta mites tuo sairaala. Tuleehan sieltäkin lasku. Mutta täytyy sanoa että viiaas kaveri. Kyllä minusta poliiseille hommiin antamaan vihjeitä olisi ollut ehdottomasti paras työ. Hänellä oli nimittäin kokemusta.

    --25 päivää sitten
  • Eikö tota oo kukaan kiskassu kunnolla ohtaan¿

    lordi5554lordi555427 päivää sitten
  • Sofis murhasta pääsee pois jos syttää toisiaan? Sairasta.

    GunsNRoses1123GunsNRoses112328 päivää sitten
    • Niin jos ei oo muita todisteita,ei kai nyt molempia voi linnaan laittaa kun toinen sitten syytön mahdollisesti.

      lukko1978lukko197827 päivää sitten
  • Mikä ihmeen katkeruus ja viha iski Mattia kohtaan että sen takia hänet piti surmata noin julmasti? Ja Suomi on todellakin tuollainen kuin Karpo sanoo tos ihan lopussa että useita rikoksia jää tuomitsematta tai ne saa liian lievän tuomion.

    Antsa videotAntsa videotUukausi sitten
  • Antakaa minulle kalakeittoa! 😡

    Joo KakkaJoo KakkaUukausi sitten
  • Minkä takia nämä miehet tappoivat Matin? Sortuiko Matti vai olivatko Matin perässä vanhat linna kaverit?

    Samu KoivistoSamu KoivistoUukausi sitten
  • Osaako joku kertoa tarkkaa sijaintia ja onko paikka yhä olemassa? Pohjansahalla Ahlaisissa jotkut sanoi ton tapahtuneen, mutta tarkempi sijainti?

    lolled lalled ihgihwgwilolled lalled ihgihwgwiUukausi sitten
  • näitä on pari,kolme sataa,ei monella heitä.What!porilaista matematiikkaa?

    jouni ahonenjouni ahonenUukausi sitten
  • Poliitikolla ja tuolla Matilla ei ole muuta eroa kuin se, että tuota Mattia ei ole äänestetty eduskuntaan.

    Mikko MoilanenMikko MoilanenUukausi sitten
    • @Maanantai Nimenomaan, juuri näin.

      Mikko MoilanenMikko Moilanen3 päivää sitten
    • Matti sentää kerto asiat sillaiku ne oikeesti on

      MaanantaiMaanantai3 päivää sitten
    • Noh, siis korjataanpas vähän. Tuo Matti on paljon rehellisempi kuin poliitikko.

      Mikko MoilanenMikko MoilanenUukausi sitten
  • kaveri tais tehä YHDEN oharin liikaa ?

    kannelkannelUukausi sitten
  • On ollut seurakunnassa kova kokous,kun tuo ukko kaivoon päätyi kokouksen jälkeen. Ei toi miltään uskovaiselta vaikuta tuon seimen äärellä,kun retostelee tekemisiänsä!!

    Carl PalomäkiCarl PalomäkiUukausi sitten
  • Eniten tässä itteä ihmetyttää et ukko syö haarukka väärinpäin.

    Des LoWDes LoWUukausi sitten
    • Sä oot vähän hupsu

      Zirma LiZirma Li23 päivää sitten
    • @Des LoW en tiennytkään että syömisestä voi tehdä noin vaikeaa.

      Lynx PoingLynx Poing27 päivää sitten
    • @kannel No jos tässä aletaan pöytäetiketeistä puhumaan niin nimenomaan syö väärin. Ei sitä muusiruokaa/kastiketta kuulu laittaa väärällepuolelle haarukkaa ellei ole otettu ensin siihen jotain kovempaa kuten lihaa tai perunanpala. Juurikin tuota mössöä kuuluisi veitsellä siirtää lautasta vasten haarukan oikealle puolelle eikä kahmia veitsellä niinkuin se olisi lusikka ja sitten laastata väärälle puolelle harukkaa. Ymmärrän kyllä, että haastattelutilanne ja paljon keskitytä itse syömiseen, mutta ei todellakaan mene etiketin mukaisesti. Joku herran oma tapa kylläkin.

      Des LoWDes LoWUukausi sitten
    • ei vaan se syö "oikein" pöytäetiketin mukaisesti(kvg), tietty jos on tottunu aina mätttämään sen nuudeli/makarooni mössönsä ketsupin kera naamaan niin nopeasti kun mahdollista, ni ahmiminen on helpompaa kun käyttää haarukkaa lusikkana.

      kannelkannelUukausi sitten
  • "Matin taposta ei tuomittu ketään, koska osalliset syyttivät toisiaan". Aha.

    JunbeiJunbeiUukausi sitten
    • @Heikki91 toivottavasti se toinen kaverikaan ei ilman tuomiota päässyt. maailmassa on vain harvoja niin vahvoja voimamiehiä että työntää yksinään hengestään taistelevan miehen kaivoon e: ellei sitten oltu piesty tajuttomaksi

      LampwickLampwick7 päivää sitten
    • @Lorenzo Justice thanks thid help me so much

      Moniteho leivänpaahdinMoniteho leivänpaahdin9 päivää sitten
    • Porin raastuvanoikeus tuomitsi tekijän lopulta kymmenen vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen. KKO ei myöntänyt valituslupaa, joten tuomio sai lainvoiman.

      Heikki91Heikki91Uukausi sitten
  • Hyvä matti nykypäivänä ei tuskin onnistuis kun on paremmat tunnistamisjutut.:)

    LOspervos. saarinen.LOspervos. saarinen.Uukausi sitten
  • Onpa kaveri tullut yhteiskunnalle kalliiksi.

    MarcusMarcusUukausi sitten
    • Viihdearvon huomioon ottaen, ei ole väliä sillä vähällä mitä maksoi, ja harvapa rikollinen saa kuoleman tuomiota.

      Sara MorinSara Morin27 päivää sitten
  • Eräänlaista kieltolakirikollisuutta tämäkin. Matilla ei ollut varaa Alkon ylihintaisiin ja ankarasti verotettuihin tuotteisiin, joten päätyi rikolliseksi. Ehkä Matilla olisi ollut helpompaa 2000-luvulla, kun viinan tuonti Virosta tuli mahdolliseksi...

    Joojoo jeejeeJoojoo jeejeeUukausi sitten
  • onnistuisikohan sama tyyli grillillä.... 🤔🤣🤣🤣🤣

    1981Trucker1981TruckerUukausi sitten
  • Karmea loppu. Muistan nähneeni alkuperäisen haastattelun aikoinaan ja jostain syystä se jäi mieleen.

    Petri KPetri KUukausi sitten
  • Melkonen veijari

    Cletus McdonaghCletus McdonaghUukausi sitten
  • Eniten pyydetty vieras, energia-alojen todellinen ammattiosaaja A Lauri! Arto on entinen Olkiluodon sähköinsinööri, joka joutui lopulta laittomaan irtisanomiseen teollisuuden voiman taholta.fistream.info/work/videot/m7Spro6mrKaVuGisotuudet esille.

    Kalevi SavolainenKalevi SavolainenUukausi sitten
    • Arto mikään insinööri ole, päästään vinksahtanut sähköasentaja 😁.

      Jesa ja HeseJesa ja Hese2 päivää sitten
    • TVO ei sammutakaan Aurinkoa, koska A.Lauri paljasti tämän petollisen hankkeen. Olemme elämämme velkaa hänelle.

      Ali-Keravan herttuaAli-Keravan herttuaUukausi sitten
  • Vieläkun saisi päivitetyn katsauksen vuoden 1965 torimellakkaan kuopiossa.

    Simo HämäläinenSimo HämäläinenUukausi sitten
  • Oikee Herrasmiesliigalainen 😅

    Tiia HänninenTiia HänninenUukausi sitten
  • Matti sai mitä tilas.

    Mustis1Mustis1Uukausi sitten
    • Mistäs sitä tietää mihin tuo liittyi

      Santeri HSanteri HUukausi sitten
  • Onko kenelläkään tietoa mikä oli surmaajien motivaatio kaivoon heitossa?

    TreviathTreviathUukausi sitten
  • Tais ryyppykavereiden viinakset mennä Matin kurkusta alas. Viimeinen huijaus maksoi hengen

    Tuntematon PotilasTuntematon PotilasUukausi sitten
  • 2:58 "Ei monella kappaleella heitä, mutta 200 - 300" Niin, että arviossa ei ole kuin se 100 kappaleen suuntaan taikka toiseen heitto ei ole monta kappaletta. No jos sä niin sanot.

    YouFubeYouFubeUukausi sitten
    • Haha! Hyvä kommentti sieltä.

      RogerThatRogerThatUukausi sitten
  • Eikai sitä nyt vanhan miehen kuolla ansaitse sen takia että on elänyt nuoruudessaan vähän helpompaa elämää muitten kustannuksella? Eikä tämä äijä käsittääkseni pystynyt montaa kertaa samassa ravintolassa asioimaan voiden aiheuttaan mitään määräänsä suurempaa laskua jollekkin tietylle yksityiselle henkilölle tai yritykselle, korkeintaan muutaman tuhannen markan laskun per käynti. Jossei mies parempaan pystyny niin eikö sen häpeän kanssa eläminen olisi ollut jo tarpeeksi riittävä rangaistus kuitenkin kun paransi tapansa lopulta? Mahtoiko mies kuolla rahan vai pelkän periaatteen takia? En tiedä mutta tämä kuvastaa hyvin kuinka surkea ja pikkumainen on ihmismieli onhan tuon luokan rikokset vielä mitättömiä maailmankaikkeuden todellisiin ongelmiin nähden.

    Erkki PenaErkki PenaUukausi sitten
  • Ruoka näyttää helvetin hyvälle mitä Matti mättää naamariin :P

    cloudiscloudisUukausi sitten
    • @Tatu Lindfors onko siellä millaset ruuat? Kermaperunoita näyttäis olevan lautasella ja tillistä ja sitruunasta päätellen jtn kalaa, lohta todennäköisesti...

      joonas lehtonenjoonas lehtonen15 päivää sitten
    • Kyseinen ravintola vieläkin olemassa missä video kuvattu, hotelli-ravintola Amado porista😋

      Tatu LindforsTatu Lindfors24 päivää sitten
    • Kysy Karpolta laittoi varmaan safkat :D

      Marko TarvainenMarko Tarvainen28 päivää sitten
  • Aika rankka päätös Porin Matin tarinalle.

    Hemmi HedmanHemmi HedmanUukausi sitten
    • Eiköös sanonta kuulu: Herra rankaisee.

      Petri KarhunenPetri Karhunen2 päivää sitten
  • Mies joka ei mahtanut itselleen mitään.

    Olli KärkkäinenOlli KärkkäinenUukausi sitten
    • Viina vie karskimpaakin kaveria.

      mullettimullettiUukausi sitten
  • Paha sai lopulta palkkansa. Taisi syödä väärässä raflassa.

    Pekka RintalaPekka RintalaUukausi sitten
  • 5:18 Aina kun vaihtaa ravintolaa joutuu menemään sairaalan kautta...

    Kim WestKim WestUukausi sitten
  • Yllättävän asiallinen, en kyllä ihmettele miksi sai aina onnistuttua huijaamaan

    Santeri HSanteri HUukausi sitten
    • Oli kyllä perehtynyt huijaamisen (vährmmän) jaloon taitoon

      torautio82torautio8216 päivää sitten
    • juu ei nuhjuisena juoppona saa näyttäytyä, kun huijataan ihmisiä. pitää olla hienot, mielellään mittatilausvaatteet, kiiltävinä kenkineen ja äidinkieli sujua.

      redmanticoreredmanticoreUukausi sitten
  • Mahtaakohan kyseinen ravintolailta olla järjestetty vai tapahtuiko tämä petos aivan tv-kameran edessä xD

    Juhaz1000Juhaz1000Uukausi sitten
    • Tottakai on järjestetty. Muutenhan Karpo olisi saanut syytteen kun vain seurailee että rikos tapahtuu eikä ilmoita poliisille:D Eli vähänkuin joku murtautuisi juuri autoon ja paikallaolija vain katselisi eikä soittaisi poliisille tai yrittäisi estää.

      Taikkis95Taikkis95Uukausi sitten
    • Kai kuvausryhmä maksoi🤣

      Tubel STubel SUukausi sitten
  • Aku Ankassa on kaikki nämä vuosikymmenet (virheellisesti) opetettu, että jos ravintolassa ei ole rahaa maksaa laskua, pääsee/joutuu tiskaamaan.

    Niko TuominenNiko TuominenUukausi sitten
    • @Karrimarja Sillä, että kaikki ei päätä niin.

      Keijo SaariKeijo Saari14 päivää sitten
    • @Ali-Keravan herttua Milläs rahalla se ravintola sitten pyörii, jos kaikki päättää maksun sijaan tiskata?

      KarrimarjaKarrimarja21 päivä sitten
    • Se olisi ihan kohtuullista. Saat ruokaa, mutta korvaat sen sitten työllä. Poliisia ja rikosrekisteriä ei tarvita.

      Ali-Keravan herttuaAli-Keravan herttuaUukausi sitten
  • Porin matti? nykyisin ei löydy kuin pönttöuuni sillä haku sanalla?

    AJPlanet74AJPlanet74Uukausi sitten
    • Niinpä, ettei pitäisi etsiä oikealla nimellä mutta sekään ei välttämättä ole helppo asia. Voi olla että ravintolahuijarista on vähän tietoja

      Tomi AntinojaTomi AntinojaUukausi sitten
  • Jännä miten tää uskonto voi sekottaa jonkun pään niin täysin.

    SammySammyUukausi sitten
    • Jännää miten ihmiset ei enää saa uskoa

      Santeri HSanteri HUukausi sitten
    • Siis meinaatteko että Matti teki itsemurhan? Mielenkiintoista.

      NitrobottiNitrobottiUukausi sitten
    • ei uskonto sekoita, jotkut ihmiset ovat vain vähän sekaisia otuksia, niin on evoluutio näenmä tehnyt. ihminen loi uskonnot psykologisille tarpeilleen. voisi jopa ehkä sanoa, että uskonnot on joillekin ihmisille joissain tiloissa kuin biologinen tarve. siksi argumentointi niitä vastaan on ihan ajanhukkaa.. kuin yrittäisi argumentoida, että et nyt mene vessaan, kun kusettaa.

      redmanticoreredmanticoreUukausi sitten
  • Mukavanoloinen kaveri. En tuntenut vaan sanon videon perusteella.

    EzeqeelEzeqeelUukausi sitten
  • Mässyttää saatana

    karva jäkäläkarva jäkäläUukausi sitten
  • aika äijä

    hankihankiUukausi sitten
  • Tai sit menis vaa töihi 🤦‍♂️

    BlurryPotatoBlurryPotatoUukausi sitten
  • Maksoikohan koskaan velkojaan pois?

    Dr. PepperDr. PepperUukausi sitten
    • @MrJusape .. jotka joutuivat perimään saatavansa ravintoloittensa ruuan ja palveluiden hinnoissa. Eli ravintoloiden rehelliset asiakkaat maksoivat lopulta huijarin ruuat ja viinat. Vankila-aikojen ruuat maksoivat veronmaksajat.

      mr. Moosemr. MooseUukausi sitten
    • Ei varmasti. Yrittäjien tappioksi jääneet ne kulut.

      MrJusapeMrJusapeUukausi sitten
  • Saatanan syntiset, ei ole pelastusta katumuksen kautta, kaivoon joudutte kaikki!

    ride1973ride1973Uukausi sitten
  • liittyy pörssiin koko coronan levittäminen isot ketjut auki ja pienet kiinni plus kuolleet missä on demokratian veri rahojen raja sieltähän ne isot ketjut on kauppaansa rahan saanutkin varmaa salkussa samoilta demokratian paskoilta

    Aleksi JuvelaAleksi JuvelaUukausi sitten
    • Corona.... kertoo jo paljon kirjoittajasta

      sami juhanisami juhaniUukausi sitten
    • Anteeksi mutta miten helvetissä sait vedettyä koronan tähänki asiaan

      TK1 5TK1 5Uukausi sitten
  • Antakaa miehelle kausikortti Alkoon. Tulee halvemmaksi.

    Anssi MyllymäkiAnssi MyllymäkiUukausi sitten
    • season pass :D

      apterousapterousUukausi sitten
  • on vain yksi sana:loinen ja sekin pienellä kirjoitettu

    leon urisleon urisUukausi sitten
  • Olin kuvitellut, että Porin Matti on jonkinlainen asunnon tulisija. No näin sitä saattaa erehtyä :) Ei vaan. Kyllä se on ihan oikeasti on näin: "Porin Matti yhdistää ajattoman tyylin ja toiminnallisuuden." Videollahan se nähtiin...

    Truth StingsTruth StingsUukausi sitten
    • @Tomi Antinoja Kiitos. Johan selkis :)

      Truth StingsTruth StingsUukausi sitten
    • Kyllä on olemassa Porin Matti-niminen tulisija mutta tässä jaksossa esitetty Porin Matti on siis se entinen ravintolahuijari Matti Nieminen

      Tomi AntinojaTomi AntinojaUukausi sitten
  • omapahan oli valinta elää rikollista elämää. kyllä niitä hulluja on jotka haluaa päästä eroon pahoista ihmisistä, vaikka tappamalla. tietysti toivoisin että uskoon tullut ex rikollinen ois saanut elää rauhassa niin pitkään kuin luoja olisi suonut.

    Vm KobudoVm KobudoUukausi sitten
    • Kyllä se vain niin on että taparikolliset ja väkivältarikolliset suoraan monttuun, ei armoa. Ihmisiä muutenkin liika tällä pallolla.

      L okkiL okki4 päivää sitten
    • veikkaan, että oli seurana vain juoppoja, jotka yltyivät tappamaan. eivät sen kummemmin ajatelleet mitään "pahoista ihmisistä". kukanyt mitään ravintolakeppostelijaa ajattelee erityisen pahana ihmisenä muutenkaan.

      redmanticoreredmanticoreUukausi sitten
  • Onhan tuo nyt vitun ärsyttävä tapa tehdä petoksia. Ravintoloitsija varmaan listi kyseisen tyypin itse.

    SchlomoGiga Sheckelstein- GoldbergSchlomoGiga Sheckelstein- GoldbergUukausi sitten
    • ravintoloitsijalle sattuu noita harva se päivä. tuskin jäävät vuosikymmeniksi yhtä pohtimaan.. kun käytännössä jokaisena jumalan päivänä löytyy samanlainen. siis sellanen, joka vain syö eikä maksa.

      redmanticoreredmanticoreUukausi sitten
    • Jonkuse huntin markan tähden... Vähä epäilen kyl.

      kaikuvainenkaikuvainenUukausi sitten
  • joikos karpo kanssa?

    laukustilaukustiUukausi sitten
  • Eipä Jeesus auttanutkaan Mattia kaivosta ylös..

    tespiiitespiiiUukausi sitten
    • Joka pulloon kurkottaa.. se kaivoon kapsahtaa

      Tuntematon PotilasTuntematon Potilas12 päivää sitten
    • @lolled lalled ihgihwgwi Viranomaiset hoiti onkimisen. Ja en ole luvannut sellaisia itse, mutta jotkut trollit aloitti sen huhun ja teki oikein kirjankin. Harmittaa vieläkin.

      Jesus ChristJesus ChristUukausi sitten
    • Eiköhän Matti ollut alun perin paljon syvemmällä kun tuolla kaivossa. Jeesus lupaa kuoleman jälkeen ikuisen elämän niin mistä sinä tiedät että Matti jäi tuonne kaivoon?

      lolled lalled ihgihwgwilolled lalled ihgihwgwiUukausi sitten
  • Vihdoinkin video Porin Matista! Tää oli aikoinaan ensimmäinen Karpo-jakso jonka pentuna näin joskus vuosikymmeniä sitten! Odotellut kyseistä pätkää siitä asti kun Karpo perusti kanavan FIstreamen. Ai että, kiitos kanavan ylläpito kun vihdoin julkasitte tän!

    FinnFlashFinnFlashUukausi sitten
  • Sen pituinen se oli Matin tarina elämästään tässä ajassa🤔!

    MIRVA MARTIKAINENMIRVA MARTIKAINENUukausi sitten
  • Näin ne jaksotoiveet taas toteutui. Kiitos. Tuli vaan ihan älytön nälkä.

    nobodynobodyUukausi sitten
    • On kyllä jännä miten itselläkin tuli nälkä. En tienny että nälkä voi tulla videosta 😂😂

      Antti LaaksoAntti LaaksoUukausi sitten
  • Mielenkiintoinen tapaus oli tämä Porin Matti. Vaikka mies olikin vanhan liiton paatunut huijari, niin en nyt näkisi, että loppukohtalo oli tekoihin nähden oikeamittainen.

    KyntteriKyntteriUukausi sitten
    • @Kyntteri En ymmärtänyt kysymystäsi. Viittasin vain siihen, että mitä noilla "Ei paljoa [Syötä asia tähän] auttanut" haetaan, kun ei siinä mikään auta jos kuolema on tullakseen.

      Santeri HSanteri HUukausi sitten
    • @Santeri H Onko se ollut näin jo tästä keväästä lähtien, vai jo aikaisemmin?

      KyntteriKyntteriUukausi sitten
    • Niin kuolemahan on uskon asia...

      Santeri HSanteri HUukausi sitten
    • @Ville Ikonen Ei paljoa _[aseta mieleisesi mielikuvituskaveri tähän]_ yleensä auta näissä.

      KyntteriKyntteriUukausi sitten
    • Ei paljoa jeesukset auttanut

      Ville IkonenVille IkonenUukausi sitten
  • jaa taparikollinen tulee uskoon ja pöytä pyyhkäistään puhtaaksi mikäpä siinä uskomattomia narsisteja, aikanaan koulujakin kävi kiertämässä yksi huumeveikko taparikollinen keuli nuorisolle kovilla tempauksillaan ja oli paha ukko vaan eipä siinä enää mitään kun löysi jeesuksen ei nämä ymmärrä katua tai hävetä mitään, samat fiilikset tuntemistani entisistä ja nykyisistä alkoholisteista normaali mies ymmärtäisi lähteä oman käden kautta, ei tällainen joka vuodesta toiseen hyväksi käyttää muita ja aiheuttaa harmia

    ShouganaiShouganaiUukausi sitten
    • Oliko kuolemankauppias Kari Korhonen

      Jan ValekJan ValekUukausi sitten
  • Tämä kuvastaa juuri suomen erinomaista oikeuslaitosta! Ameriikassa ei tällainen onnistuisi kun tuomiot pitkiä ja ehdottomia.. En siis syyttäisi ainoastaan Porin Mattia vaan sitä mikä mahdollisti tällaisen toistuvan rikollisuuden.

    Taikkis95Taikkis95Uukausi sitten
    • @redmanticore Yhteiskuntapalvelu pitäisi ottaa näissä käyttöön.Keräisivät vaikkapa roskia 1-2 vuoden ajan ilman palkkaa (paitsi pieni ruokakorvaus) säästä huolimatta.

      Taikkis95Taikkis9516 päivää sitten
    • liekö pitkät ja ehdottomat tuomiot tullan sen mahdottoman halvemmaksi kansalaisille.. siellä "yksityiset" vankilatkin varoitetaan yhteisön varoista.. ellet meinaa käsiä leikata varkauksista, kuten sharia-laissa. sehän tehtiin varojen säästämiseksi alunperin. ymmärrän pointtis, mutta tässä tapauksessa matin alkoholismin hoitaminen olisi tuonut matillekin paremman rauhan. "The fee to cover the average cost of incarceration for Federal inmates was $34,704.12 ($94.82 per day) in FY 2016" siinä olisi matti kukkarolla sitten. 30 vuodessa miljoona.

      redmanticoreredmanticoreUukausi sitten
  • oikeus lopulta voitti

    RockHillRockHillUukausi sitten
    • No ei voittanut. Ei voi rangaistaessa tehdä itse suurempaa rikosta kun rangaistava on tehnyt.

      MarkkunenMarkkunenUukausi sitten
  • Tämä ruoka on itseasiassa sivuseikka, eräänlainen pakko saadakseni viinaa lisää.

    sikojensikasikojensikaUukausi sitten
    • @Tuomas Kosonen Kas kun herrat olivat tuolloinkin jo sinisilmäisiä, ja luulivat, että maksullista kiinteää ravintoa tilannut myös käyttäisi maksamansa leivän tai muun annoksen siinä samalla - ja humaltuminen heikkenisi niinmuodoin. Eivät ole kovasti viisastuneet lainlaatijat tuosta ajasta: Kotiviinipakkaukset kuivine marjoineen ja hedelmineen eivät ole elintarvikelainsäädännön alaisuudessa ja valvottavissa, koska pakkaus sattuu sisältämään hiivan ja joitakin muita käymisen apuaineita. Mutta jos pakkauksessa ei olisi hiiva- ym. apuaineita, niin jopa sama kuivattujen marjojen ja hedelmien seos olisi ruokaviraston alaisessa valvonnassa.

      Truth StingsTruth StingsUukausi sitten
    • sillä kait yritettiin, että ihmiset ei niin humaltuisi, kun söisivät samalla.

      redmanticoreredmanticoreUukausi sitten
    • Yleensä siihen riitti voileipä, jo nykyisin eläkkeellä oleva työkaveri sanoi että 70 ja 80 luvulla saattoi kantapaikan pöydällä olla kasa voileipiä. Syömäpakkoa ei ollut mutta se leipä piti ostaa joka kolmannen kaljatuopin kanssa, sellainen oli laki silloin.

      Tuomas KosonenTuomas KosonenUukausi sitten
    • Suomessa oli vielä erikoisempi alkoholilaki 80-luvulla kuin nyt.

      Miika ToivanenMiika ToivanenUukausi sitten
    • 80-luvulla ravintolaan ei voinut tulla vain juomaan, vaan alkoholia tarjoiltiin vain ruoan kanssa.

      Zeni 7Zeni 7Uukausi sitten
  • Matti kusetti vääriä kavereita

    JaskaPowerJaskaPowerUukausi sitten
  • Nonnii tulihan se sieltä 👍

    Jussi HeltsiJussi HeltsiUukausi sitten
  • Kasarilla juopot taparikollisetkin olivat kohtuullisesti artikuloivia ja pukeutuivat siististi.

    AivottajaAivottajaUukausi sitten
    • Ennen vanhaan oli herrasmieshuijareita, kuten Porin Matti. Puku päällä, asiallinen habitus ja kaunopuheinen

      P VMHP VMHUukausi sitten
    • @Vuusteri "rikoksenteossa käytetty väline"

      redmanticoreredmanticoreUukausi sitten
    • Ei se olisi päässyt ravintolaan sisään pultsariryysyillä. Poliisi olisi voinut kyllä takavarikoida puvun ja kravatin, jotta huijaaminen olisi vaikeutunut.

      VuusteriVuusteriUukausi sitten
    • Nykyään nämä juopot taparikolliset jotka artikuloivat kohtuullisesti ja pukeutuvat siististi, ne ovat eduskunnassa

      janappa rankajanappa rankaUukausi sitten
    • Taitaa liittyä enempi rikollisuuden lajiin kuin kasariin. Tällä on hyvin tyypillinen huijarin olemus, toisin sanoen erittäin hyvä käytös, miellyttävyys, jne. Samanlaisia ovat taitavat huijarit tänä päivänäkin.

      wopmf4345FxFDxdGaa20wopmf4345FxFDxdGaa20Uukausi sitten
  • Vittumainen ylimielinen ukko

    PaskajaakkoPaskajaakkoUukausi sitten
    • @Nitrobotti Ei sentään

      PaskajaakkoPaskajaakkoUukausi sitten
    • Söikö Matti sinun ravintolassa ilmaiseksi?

      NitrobottiNitrobottiUukausi sitten
  • Pettäis itseään.

    Night RiderNight RiderUukausi sitten
  • Hassua miten nämä Karpon haastattelemat tyypit kuolee usein ennenaikojaan tavalla tai toisella.

    OCARINAOCARINAUukausi sitten
    • @Pasi Lietzen No se mitä KARMA tarkoittaa eri uskonnollisissa ja ei-uskonnollisissa piireissä, on melko vaihtelevaa. Ja voihan sen heittää vitsinäkin, vaikkei uskoisikaan mihinkään yliluonnolliseen rankaisijaan. Ilmeisesti sinäkään et hyväksy lasten kasvatuksessa höpinöitä Joulupukista ja sen kaikkitietävyydestä lasten kiltteyden pukin muun absurdin toiminnan osalta?

      Truth StingsTruth StingsUukausi sitten
    • @Truth Stings joo, kuhan ei ruveta mistään karmasta selittää, ei sellaista ole olemassa.

      Pasi LietzenPasi LietzenUukausi sitten
    • @Pasi Lietzen Tai jos ne mukiloijat olikin ammattiveljiä (joitakin Matin tuttuja rikollisia), joille heidän näkökulmastaan Matin parannus näytti ennemmin oharilta, joka on syytä jättää ex-kamun viimeiseksi teoksi... Rikollisissa piireissä uskollisuus ammattikunnalle on ilmeisesti tärkeämpää, kuin pahojen tekojen vakavuus.

      Truth StingsTruth StingsUukausi sitten
    • @lordi5554 toisekseen hän tosiaan lopetti tuon kierteen, se joka pahalla muistelee sitä tikulla silmään.

      Pasi LietzenPasi LietzenUukausi sitten
    • @lordi5554 sun mielestä ravintolahuijaukset on niin paha asia että pitää mukiloida ? just just. Missä on armollisuus?

      Pasi LietzenPasi LietzenUukausi sitten
  • Kiitos karpo tätä jaksoo oon oottanut 🙂

    jack danielsjack danielsUukausi sitten
  • Hyvä kun tää pätkä on palannut tubeen!Mut vittu mikä äijä tää "porinmatti"pokkaa ainekilöyty

    Santeri iiSanteri iiUukausi sitten
  • Votka spraitilla, muutama jääpala.

    janne turpeinenjanne turpeinenUukausi sitten
    • Hyvä ettei ”votka jäillä”.

      Fast EddieFast Eddie24 päivää sitten
    • tulipas tuosta jano minulle RIP Porin Matti

      JormaXJormaXUukausi sitten
  • Muka tuli uskoon, halus vaan päästä pälkähästä, selitteli haastattelussa itsekkäin syin.

    Fawad FawadiFawad FawadiUukausi sitten
    • @Miika Toivanen uskonnolliset ryhmät haluaa heistä, siis vankiukoista, myös irtopisteitä, esitellä kuin elukoita eläintarhassa. siellä ryhmissä hymistellään, saa sitä enemmän vertaistensa sosiaalista pärinää, mitä enemmän saa kerättyä vankeja..

      redmanticoreredmanticoreUukausi sitten
    • @jack daniels Huhupuheita ja valheita.

      Jesus ChristJesus ChristUukausi sitten
    • @Miika Toivanen vissiin niitä taivaan pisteitä. 🤔

      reino 1984reino 1984Uukausi sitten
    • Pahimmatkin murhamiehet kuulemma kääntyy linnassa uskoon. Yrittävät kai jotain pisteitä saada itselle.

      Miika ToivanenMiika ToivanenUukausi sitten
    • Oli väärä uskonto, jos moisia pitää mitenkään aitoina niin tuossahan iski toisen uskontokunnan paremmin tunnustama termi, karma.

      DigitalTADigitalTAUukausi sitten
  • Julmetusi mainoksia saatu videoon, puhelimella 8 kappaletta videon välissä

    Fawad FawadiFawad FawadiUukausi sitten
    • Ei kannata ostaa FIstream premiumia, teet vaan uusia tunnuksia ja siten saat sen aina ilmasiks

      Billy the KidBilly the KidUukausi sitten
    • Mulla ei tullu ainootakaan. Tabletti - wlan - dna kaapelinetti.

      suomenpresidenttisuomenpresidenttiUukausi sitten
    • Firefox Mobilessa on mainosten blokkaus sisäänrakennettuna, ei tarvitse mitään lisäosia tai epämääräisiä sovelluksia asennella. Tilaamani kanavat katson kyllä mainosten kanssa, mukaan lukien Karpo. Mihinkään Patreon-sponssauksiin en lähde, mutta sen verran pitää sisällöntuottajia tukea, että ne mainokset sietää tai sitten tilaa sen Premiumin.

      xjyrkixjyrkiUukausi sitten
    • Tässä hyvä vinkki puhelimella katsomiseen: kelaa/paina viimeiseen sekuntiin ja sitten painat replay nappia. Mainokset häviää

      Jesse OJesse OUukausi sitten
    • Kiwi browser google playstoresta, chrome selaimen kopio mihin voi puhelimella asentaa chrome extensioneita eli adblockit ym. chrome web storesta. Perus chromeenhan ei voi luurilla extensioneita asentaa tietääkseni

      deffarideffariUukausi sitten
  • Asiallista sisältöä!

    leevi Luukkonenleevi LuukkonenUukausi sitten
  • Aika karu loppu taparikollisella, eikö tuota tappoa koskaan tosiaan selvitetty? Muokkaus: Tälläisen infon löysin: "Satakunnan Kansan arkisto Porin Matin kaivosurma hovioikeuden ratkaistavaksi Päivämäärä: 1993-09-16 Tekijä: Marita Lehtojoki Porin raastuvanoikeus katsoi 15. huhtikuuta antamassaan päätöksessä selvitetyksi, että porilainen puistotyöntekijä, täyttä ymmärrystä vailla ollut TM surmasi 2. elokuuta 1992 tahallaan Miettisen Porin Ahlaisten Pohjansahassa pudottamalla tämän elävänä 6,9 metriä syvään kaivoon. Tuomittu M sai Porin RO:ssa taposta ja kahdesta törkeästä pahoinpitelystä kymmenen vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistuksen."

    musupasumusupasuUukausi sitten
    • ​@Aleksi Juvelamitä vittua aleksi????

      Tuija HTuija HUukausi sitten
    • @KillerWale8 Jos video on ollut ladattuna tubeen jo aiemmin, ja siihen jollain on linkki, niin pääsee kommentoimaan, ennen videon virallista julkaisua.

      MrJusapeMrJusapeUukausi sitten
    • Jani Mikkonen liittyy pörssiin koko coronan levittäminen isot ketjut auki ja pienet kiinni plus kuolleet missä on demokratian veri rahojen raja sieltähän ne isot ketjut on kauppaansa rahan saanutkin varmaa salkussa samoilta demokratian paskoilta

      Aleksi JuvelaAleksi JuvelaUukausi sitten
    • @S2mple Totta. Parikymmentä vuotta kuritushuonetta olisi ollut sopivampi. Helvetin kalliiksi käyvät veronmaksajille tuollaiset paskamatit.

      tespiiitespiiiUukausi sitten
    • @E.V.A. Films no joo mutta ei nyt ehkä ihan kuolemantuomiota ansainnut

      S2mpleS2mpleUukausi sitten
FIstream